Esi-isien ja -äitien, asuinpaikan, kotiseudun ja kotimaan merkityksestä puhui Mekani-juhlatalossa emeritusprofessori Tarmo Kunnas seuramme järjestämässä loppuvuoden illanvietossa 8.11.2016.
Tarmo Kunnaksen esityksen taustalla oli häneltä tulossa oleva ”Hyvää kotiseutua etsimässä – eurooppalainen matkakirja”, jonka on ollut määrä ilmestyä Nemolta. Pieni kustantaja on kuitenkin ajautunut Otavan syliin, ja kirjan ilmestyminen on viivästynyt. Joulumarkkinoille se ehtii silti hyvin.
Kun kyse oli Kunnaksesta, hänen esittelemänsä kirjan aihepiiri kiertyi jo teoksen nimen mukaisesti myös kansainvälisyyteen, hänen varhaisiin Ruotsin-kokemuksiinsa sekä tietenkin mm. Pariisiin, Roomaan ja Firenzeen. Kirjassa on luvassa varsinkin Ranskan ympäristöjä lisää, Provencea, Burgundia jne.
Kunnas todisti omasta juurettomuudestaan, mikä on merkinnyt hänelle juurten etsintää ja ujuttautumista Satakuntaan, varsinkin Luvian seudulle, myös Porin ympäristöön.
Kunnas heitti karkealla jyvällä numerologista tietoa satakuntalaisten syntyperästä. Sen perusteella umpisiitos on johtanut siihen, että melkein kaikki ovat sukua keskenään, mitä nyt globaalit geenit ovat hiukan hämmennelleet kotoperäistä perustaa. Kotiseutu on yhtä kaikki se, mihin syvimmin kiinnitymme. Hän puhui lapsen kokemuksista maagikon ja taiteilijan kokemuksina. Kunnaksen henkilökohtainen, juurettomuudesta johtuva ”kotiseutuvamma” ilmenee intohimoisena tarpeena olla jostakin kotoisin. Satakunta kelpaa siihen oikein hyvin.
Hän totesikin, että turvallinen maisema on meiltä riistetty, mutta sanoi toisaalta, että tämä maisema jää kovin kapeaksi, jos kaikki vieras torjutaan. Erityisesti vieraitten kielten avulla pystytään iloitsemaan myös muista kulttuureista ja rajattomasta yhteisöllisyydestä. Kunnaksen matkustamisen tai löytöretkeilyn antina on parhaimmillaan ollut jopa ”pyhyyden kajoa”, jota emme niin vain omasta ympäristöstämme havaitse. Kotiseutu on joka tapauksessa enemmän kuin maantieteellinen paikka. Se on henkinen kotipesä, joka antaa turvan. Maailman myllerryksissä vähin erin karissut turvallisuuden tunne on juuri kotiseutukokemuksissamme kasvattanut ratkaisevasti merkitystään.
Porin Mies-Laulun taiteellinen johtaja Guido Ausmaa soitti kitaralla ja lauloi viroksi Kunnaksen puheenvuoroon sattuvasti sopineen isänsä veljen tekemän laulun, jota siivitti elämänilo rankkojen Siperian-kokemusten jälkeen. Ausmaa hoiti myös yhteislaulunumeroitten säestyksen.