FT, tietokirjailija Liisa Väisänen luennollamme.

Keksijöitten kansakunta

FT, tietokirjailija Liisa Väisänen nimitti Italiaa nerojen kansakunnaksi, kun hän valaisi jo aikaisemmilta vuosilta tutuksi tulleessa 10 asiaa Italiasta -luentosarjassaan italialaisia keksintöjä ja kunkin keksinnön aikakautta.

Italialaisten verratonta kekseliäisyyttä hän selitti mm. itaalisten kansojen geeniperimän reippaalla tuulettumisella, kun niemimaa on halki vuosisatojen ollut vilkas kauttakulkumaa ja sinne on asettunut asumaan monia kansoja.

Keksinnöistä oli valtava runsaudenpula. Niinpä jätin ilman muuta laskuista kaikki Leonardo da Vincin keksinnöt, sillä pelkästään niistä olisi kymmenen tullut helposti täyteen. Lisäksi mukaan otettavien keksintöjen piti olla sellaisia, että ne edelleen vaikuttavat elämässämme.

Ensimmäisenä keksintönä hän otti esille sidotun kirjan, jollaisia alettiin valmistaa Bobbion luostarissa 600-luvulla. Kirjojen valmistaminen oli vielä pitkään kopioimalla tehtävää ryhmätyötä, mutta sidottu kirja oli aikaisempaa kirjakääröä verrattomasti helpompi käyttää.

Silmälasit, nimenomaan lukulasit, tulivat käyttöön 1100-luvulla. Linssejä alettiin valmistaa lasinpuhallustaidostaan kuulussa Venetsiassa, ja niiden valmistaminen oli luvanvaraista.

Uutta keksintöä tietenkin myös vastustettiin ja mietittiin, onko Luojan luomaa lupa korjata.

Samantapaista keskustelua käydään nykyään siitä, millä ehdoin on luvallista puuttua sairauksiin geenitekniikalla.

Muina keksintöinä luennolla nousivat esiin farmarikangas, joka alun perin oli genovalaista purjekangasta, patentti ja patenttilaki, apotti Girolamo Savonarolan lanseeraama poliittinen puolue, tieteellisen metodin käyttöönotto, sähköparisto, puhelin, muovi ja pöytätietokone.

Varmasti monella tulee ensimmäisenä mieleen, että puhelimen keksi Graham Bell. Tosiasiassa hän ryösti keksinnön laboratoriokumppaniltaan Antonio Meuccilta, jolla ei ollut varaa lunastaa patenttiaan. Yhdysvaltojen kongressi on vuonna 2002 palauttanut kunnian puhelimen keksimisestä Meuccille.

Lue artikkeli myös italiaksi: Nazione degli inventori

 Eliisa Holstikko-Ojanen