Napolin seudulla käväisi yhtenä iltapäivänä noin 40 dantelaista

Uusikylän pariskunta Marjo ja Matias ovat tehneet kirjan ”Vesuviuksen varjossa – tarinoita Napolinlahdelta”, eivät varsinaisina matkailun asiantuntijoina, vaan harrastukseensa vihkiytyneiden turistien näkökulmasta.

Marjo ja Matias Uusikylä kävivät Porin taidemuseossa esittelemässä Napolin seudun matkailukohteita ja aiheesta tekemäänsä kirjaa.
Innostus näkyi ja kuului, kun parivaljakko kävi esittelemässä teostaan Porin Dante-seuran vieraina 12.3. 2017 Taidemuseon luentosalissa.

Esitelmä kuului seuramme tämän vuoden matkailuteemaan.

Marjo on taustaltaan biologi ja tiedetoimittaja, Matias valokuvaaja, joka tätä nykyä on keskittynyt taiteen valokuvaamiseen.

Alkukipinä Italiaan, sen kieleen ja kulttuuriin, heissä syttyi kymmenkunta vuotta sitten. Uusikylät ovat edenneet maltilla, ahnehtimatta ja keskittyen hartaudella siihen, mihin kulloinkin silmänsä iskevät. Hitaasti kiiruhtamisen slow-liikkeen periaatteilla aihettaan lähestyneet Marjo ja Matias esittelivät Pompejia, Napolia, Sorrentoa, Capria, Ischiaa ja Amalfia. Ne voivat kuulostaa kovin tavanomaisilta valinnoilta, mutta olivat kaukana siitä, kun Marjo pääsi vauhtiin ja esittelemään poimintoja lähemmin.

Yleisöstä selvä valtaosa oli käynyt Napolinlahden tunnetuissa paikoissa, mutta sitäkin antavampaa oli kulkea tehdyt matkat uudestaan ja saada täydennystä omiin kokemuksiin.


”Vesuviuksen varjossa” ei ole opas vaan tarinakokoelma. Esitelmässä käytiin läpi kohteiden valintoja, näytettiin videoituja haastatteluja ja musiikkipitoisia tunnelmatuokioita tuiki tavallisista tilanteista, kadun vilinästä, kuvattuina myös bussin ikkunasta, niin kuin moni meistä on tehnyt. Näin päästiin mukaansa eloisalle matkalle, jota seuran puheenjohtaja Marja Haavisto alkusanoissaan ennakoi. Matias oli editoinut videonsa näppärästi.

Matineassa kuultiin, että mafian hallitsema Napoli ei enää haise, niin kuin aiemmin. Jäteongelmista on päästy hiljakseen eroon. Mafian ote on hiljakseen löystynyt.

Kaupungin pahakaikuinen maine kuitenkin on ja pysyy Marjon mukaan edelleen sitkeässä. Myönteistä on se, että Napolin-kävijää eivät kiusaa ylisuuret turistilaumat. Enemmänkin häiriönä on moottoripyörien pärinä.

Marjo muistutti, että ennen Vesuviuksen tuhoisaa purkausta vuonna 79, kun Pompejissa vielä eli 10-20 000 roomalaista täyttä arkeaan, kreikkalaiset olivat perustaneet läheisen Napolin jo 500 vuotta sitä ennen. Napoli on ikivanha, syyttä hiukan loitolle jäänyt Campanian pääkaupunki, Etelä-Italian suurin ja paikoitellen kaunein – kunhan osaa katsoa.

”Napoli on taideaarteiltaan lähes samaa tasoa kuin Rooma ja Firenze. Siellä säilytetään yhtä hyvin Pompejin kuin Herculaneumin arvokkaita löytöjä, niin renessanssin kuin omankin aikamme arvokasta taidetta.”


Marjo sukkuloi aiheesta toiseen iloisen löytöretkeilijän vilkkaudella. Hän oli haastatellut luolatutkija Enzo Albertinoa, joka kertoi etruskien, kreikkalaisten ja roomalaisten kaivaneen Napolin luolastoa jo tuhansia vuosia. Nykyisin maan alle järjestetään opastettuja kierroksia, ja monien metrien alta löytyy vaikka mitä. Siellä on kreikkalaisroomalainen teatteri, jossa esiintymishaluinen Nero näytti, kuinka todellinen taiteilija ottaa yleisönsä. Siellä kasvaa yrttejä, joita yläpuoliset ravintolat käyttävät tarjoamissaan ruoissa. Siellä on yhtenä erikoisuutena geoterminen pizzeria, jonka pizzataikinat kohoavat ihanneoloissa poikkeuksellisen hyvin.

”Emme tosin huomanneet mitään eroa kaupungin muihin pizzoihin”, naurahtaa Marjo.

Italiassa mutta ennen kaikkea Napolissa uskotaan ihmeisiin. Totisimmin palvotaan napolilaisten suojeluspyhimystä San Gennaroa. Hänen uskotaan pelastaneen Napolin tulivuorenpurkaukselta sekä 400- että 500-luvuilla ja sen jälkeen monilta muilta katastrofeilta.

Legendan mukaan muuan leskinainen keräsi Diocletianuksen aikana marttyyrina kuolleen, tulevan pyhimyksen verta pieniin pulloihin. Pullotetun veren olomuotoa seurataan tarkoin. Kun se muuttuu nestemäiseksi, uskotaan pyhimyksen suojelevan kaupunkia. Duomossa tämä muutos tapahtuu kolmesti vuodessa, mutta vain, jos napolilaiset ovat rukoilleet tarpeeksi.

 Risto Ojanen