Käännöksessä olennaista on runon tuntu

Jo ennen valmistumistaan yliopistosta (italialainen filologia ja Italian kirjallisuus), Hannimari Heino aloitti kääntämisen.

Hannimari Heino
Hannimari Heino puhui suomentamisesta Società Dante Alighieri di Porin tilaisuudessa 18.3.2018.
Kun hän teki pro gradunsa suullisen kertomaperinteen vaikutuksista Gianni Celatin teoksissa, hän ehti ensimmäisenä myös suomentaa tätä meillä siihen asti tuntematonta kirjailijaa. Hannimarin käännös Tasankojen kertojia ilmestyi 1995.

Meillä marginaalisena pidetyn italian kielen kääntäjälle 1990-luku oli vielä mahdollisuuksien aikaa. Celati-suomennos ilmestyi Andalusialaisen koiran kustantamana. Pienet kustantajat kuuntelivat suomentajia, jolloin käännöksissä toteutui ”suomalainen lukuhorisontti”.

Hannimari Heino totesi Società Dante Alighieri di Porin esitelmöijävieraana 18.3.2018, että vielä tuolloin Tammen Keltaisessa Kirjastossa tendenssinä oli valittujen kirjailijoiden tuotannon kokonaisvaltainen kääntäminen, kun nykyään tyydytään näytteisiin sieltä täältä. Nekin perustuvat isojen kustantajien scouttien nuuskintaan, bongauksiin, jotka noudattelevat Ruotsin ja Saksan linjoja. Joku Elena Ferrante on ainoa, jonka tuotantoa julkaistaan vanhan perinteen mukaan.

Kuulijakunta sai monipuolista valaisua siitä, mitä kääntäjältä vaaditaan. Celati oli tässäkin hyvä esimerkki. Hän on Hannimarin mielestä rakenteellisesti helppo, mutta Pojoen matkapäiväkirja Kohti virran suuta (Verso la foce) oli kääntäjälleen tuntematonta aluetta, jota oli selvitettävä karttojen avulla. Tyypillisesti tämäkin suomennos ilmestyi pienen Loki-kirjojen kustantamana.

Kielelliset ja kulttuuriset erot ovat se varsinainen haaste.

”Giuseppe Ungaretti on näennäisesti simppeli, mutta runokielen uudistajana hän toi yksittäisen sanan mahdin esille. Ungaretti kirjoitti ensimmäisen maailmansodan juoksuhaudoissa pysyäkseen hengissä. Hänen Haudatussa satamassaan (Il porto sepolto) on kuorittuna sanan primitiivinen voima”, kertoi Hannimari Heino kääntämästään runoteoksesta.

Kymmenen vuotta myöhemmin (2006) hän toimitti antologian Miten paljon teistä täältä näkyy – italialaista nykyrunoutta 1960-2000, johon ”tuli paljon erilaisia ääniä”, Hannimarin kääntäminä laajahkosti näytteitä kymmeneltä runoilijalta.
Nihil Interitin kustantama antologia on teos, johon Hannimari toimittajana ja kääntäjänä saattoi itse vaikuttaa päättämällä, keitä runoilijoita ja mitä runoja kokoomateokseen tuli. Johtavana kriteerinä oli kelpuuttaa ne runot, jotka häntä itseään puhuttelivat.

Hannimari Heinolta on julkaistu kolme omaa runokokoelmaa, huomattava määrä suomennoksia, eikä vain pienistä kustannustaloista – eikä vain runoja, sillä käännösvalikoimassa ovat esimerkiksi WSOY:ltä ilmestyneet Roberto Savianon kohutut Gomorra – mafian valtakunta sekä Järistyksen jälkeen.
Mutta tällä haavaa hän on omimmillaan viimeistelemällä Eugenio Montalen runoista koostetta, jota hän alkoi suomentaa jo vuosituhannen vaihteessa. Aluksi hän empi lähestyä Danteen verrattua runoilijaa, mutta kun häneltä pyydettiin Avantin konserttia varten Montalelta kahden runon käännöstä, hän pääsi Nobel-kirjailijan soivaan ytimeen. Pitkä suomennosprosessi on päättymässä elokuussa siihen, että Montale-valikoima ilmestyy Tommi Parkon vastaperustaman pienkustantamon ensimmäisenä teoksena.

Käännösvalikoima painottuu Montalen neljään ensimmäiseen kokoelmaan Seepian rankoja (Ossi di Seppia, 1925), Tilaisuuksia (Le Occcasioni, 1939), Myrsky ja muuta (La Bufera e altro, 1956), Täysi (Satura 1971). Lisäksi mukana on runoja hänen myöhäistuotannostaan.

Esitelmässä kuultiin filmivälähdyksenä Eugenio Montalen muhkealla äänellään lukemia näytteitä taustana hänen oma Liguriansa. Ei ihme, että runoilija pyrki vakavissaan oopperalaulajaksi; ainesta oli siihenkin.

Hannimari Heino avasi Montalen suhdetta traditioon ja samalla kääntäjän työn keskeisiä ongelmia. Italialaiset kuulevat Montalessa kaikuja mm. Danten, Giacomo Leopardin tai Gabriele D’Annunzion lisäksi kielensä ja kulttuurinsa arkeologisista kerroksista ja sanojen etymologioista. Suomeksi käännettynä jostakin on pakko tinkiä, kun kielen tasoissa ja maailmankuvissa on isoja eroja. Hän kysyikin, ketkä meillä Montalessa kuuluvat, kun italialaiset kuulevat Dantea ja muita? Eino Leinoko, Edith Södergran vai ketkä? Kysymyksiä on monia muitakin, kuten miten siirtää menneisyys käännökseen, kuinka rytmi, aistien voima…

 Risto Ojanen