Siirry sisältöön

Torinolaisia opettajia Porissa

Seurallamme oli tilaisuus viettää 23. toukokuuta iltapäivää torinolaisten opettajien seurassa.

Katsoimme Porin taidemuseon näyttelyn museo-oppaan johdolla ja kierroksen jälkeen viivähdimme museon kahvilassa juttelemassa ja kahvi- tai teekupposen äärellä.

Torinolaisia opettajia ja meitä Dante-seuralaisia oli yhteensä 17 hengen joukko.

Meille Società Dante Alighierin jäsenille se oli mainio tilaisuus koetella kielitaitoamme.

Italialaisopettajat olivat Engim-ammattioppilaitoksesta ja oleskelivat Porissa Winnovan vieraina.
 
 
 
 
 
 
 
 

Gli insegnanti torinesi a Pori

Opastettu kierros Porin taidemuseossa kesti noin 45
La nostra società ha trascorso il pomeriggio il 23. maggio con gli insegnanti torinesi. Nel programma erano incluse la mostra guidata nel museo d’arte di Pori e dopo il giro una chiacchiera in caffetteria con gli invitati.

Dunque abbiamo avutoun’occasione eccellente di provare la nostra conoscenza della lingua.

Gli italiani lavorano nel istituto tecnico professionale di Engim e sono stati invitati da Winnova di Pori.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Fantasia- ja kielimatka Lombardiaan

Porin dantelaisilla oli mainio tilaisuus tutustua lombardialaisen Alberto Lanzanovan opastuksella hänen maakuntaansa Porin taidemuseossa 29. tammikuuta 2017.

Alberto Lanzanovan sormi osoittaa vielä Firenzen seutuja, mutta lopulta se pysähtyi noin tunniksi Lombardiaan.
Alberto Lanzanovan sormi osoittaa vielä Firenzen seutuja, mutta lopulta se pysähtyi noin tunniksi Lombardiaan.

Esitelmöijä puhui italiaa, ei lombardia, mikä olisi hankaloittanut seuraamista ylen määrin. Lombardiassa on näet murteita niin runsaasti, että kaikki sikäläisetkään eivät ymmärrä toistensa kieltä. Italialla pärjäävät tietysti kaikki keskenään, niin kuin muuallakin murteiden sävyttämässä Italiassa, Sisiliaa myöten.

Olikin hämmentävää, että Lanzanovan lombardialaisena matkaseurana oli Milanossa syntynyt ja kuollut Alessandro Manzoni (1785-1873), jota pidetään italian nykykielen isänä. Hämmentävää siksi, että syvän lombardialaisuuden keskiöstä on ponnahtanut Dante Alighierin verroille nykyitalian normeihin vaikuttanut runoilija.

Lanzanova käytti Manzonista nimitystä ”caposaldo della litteratura italiana”, Italian kirjallisuuden kulmakivi. Meillä Manzoni on jäänyt vähälle huomiolle, mutta kirjallisuuden professori Jalmari Hahl, joka oli myös mm. Tampereen Teatterin johtaja, käänsi Lanzanovan siteeraaman I promessi sposi (Kihlautuneet) suomeksi sentään viime vuosisadan alussa.

Toinen mieluisa hämmennys oli Lanzanovan nokkela tapa esitellä maakuntaansa juuri Manzonin mainitun teoksen pohjalta. Hänen historiallinen romaaninsa sijoittuu pitkin ja poikin Lombardiaa, joten Manzonin kirjan ottein oli poikkeuksellinen nautinto tehdä luentosalituolimatka Italian pohjoisosiin. Kirjailijan teoksen sitaatteihin Lanzanova oli esitelmässään ”Una panoramica sulla Lombardia” sitonut numero- ja muuta tietoa väestömääristä, kaupunkien välisistä etäisyyksistä ja seudun pinnanmuodostuksista. Kuulija sai aiheesta harvinaisen monipuolisen kuvan. Esitelmää oli Manzonin keskeisen roolin ansiosta täyspainoinen kulttuurimatka Milanon, Mantovan, Bergamon, Brescian, Comon, Monzan, Leccon ja Sandrion kaupunkeihin ja niiden hallitsemaan maisemaan. Onhan maakunnassa toki myös mm. eteläiset Cremona ja Pavia sekä pohjoisen Bormio talviurheilukeskuksineen, jotka nyt jäivät sivuun.

Kuulijoita kiehtoi luennoijan panoraamamainen kuvavarasto, eivätkä dantelaiset tarvitse isosti sytykettä, kun jo ajatuksissa oltiin menossa viehkoihin kohteisiin – tai päästiin kertaamaan elämyksiä, joita alueella oli turistimatkalla joskus koettu. Lanzanova tiesi, miten tehdä yleisöönsä vaikutus, onhan tämä il dottore muuttanut pysyvästi Poriin, opiskelee täällä ja opettaa italiaa Raumalla.

Esitelmässä muistutettiin Lombardiaan kuuluvan mm. maan neljä suurinta järveä. Itäraja leikkaa turistien suosiman Garda-järven kahtia, kun toisella puolella on Veneto. Keskellä vuoristoista maakuntaa on luonnonpuisto Parco delle Orobie Pergamasche, joka kartalla on vihreää, mutta johon sulautuvat vuorten valkoiset huiput. Maakunnassa ovat niin Alpit, pieni osa Apenniineja kuin kaistale Po-joen laaksoa. Kiintoisa yksityiskohta on, että suuren puistoalueen sana Orobie viittaa Bergamoon. Orobico on aivan yleiskielellä bergamolainen.

Lanzanovan valintoihin kuului myös Cavenago di Brianza, hänen oma kotikylänsä, 7141 hengen idyllinen paikka, josta hän nosti esiin itselleen ilmeisen tärkeän, romaanisen tyylin Pyhän Marian taivaaseenastumisen kirkon, Santa Maria Assuntan. Hän mainitsi, että kulttuuriset virtaukset ovat pyyhkineet ja vaikuttaneet alueella, sillä Brianzakin juontuu keltinkielisestä sanasta brig (colle, altura, kukkula, kumpu).

Leccon läheiset vuoret osoittavat italian kielen käyttökelpoisuutta, sillä korkeampi La Grigna on 2410 metriä korkea, kun taas matalamman – La Grignettan – korkeus on 2177 metriä. Mm. siellä liki vuoren laella on tyypillinen rifugio, sananmukaisesti turvapaikka eli käytännössä retkeilijöiden majatalo. Tällä kohtaa nähtiinkin filminpätkä turisteista kerrassaan upeissa maisemissa.

Antiikissa keisari hyödynsi lapsia kuvansa kiillottamisessa

”Keisarin lapset vallan välineinä” oli FM Sannan Joskan luennon aiheena seuramme Italialainen iltapäivä –tilaisuudessa Porin taidemuseossa 13.3.2016.

FM Sanna Joska puhui seuramme kevätluentosarjassa lapsista keisarinvallan välineinä Roomassa toisella vuosisadalla.
FM Sanna Joska puhui seuramme kevätluentosarjassa lapsista keisarinvallan välineinä Roomassa toisella vuosisadalla.
Joska on professori Katariina Mustakallion tohtoriopiskelijoita, jonka väitöstutkimuksen on määrä valmistua kuluvan vuoden lopulla. Myös Mustakallio on ollut seuramme esitelmöijävieraana.

Otsikon keisari oli Antoninus Pius ja hänen dynastiansa toisella vuosisadalla jKr. Sanna Joska sanoi, että hänen kohdettaan huomattavasti enemmän on tutkittu eritoten Claudiusten sukua. Tutkimuksellisesti on kuitenkin antoisaa saada kulkea polkuja, joita ei aivan ”jokainen” ole tallannut. Ennen kaikkea Antoninus Pius jälkeläisineen on palkitseva kohde siksi, että lapsia siunaantui runsaasti, vaikka moni ajalle tyypillisesti kuoli varhain. Toisena plussana on pitkä rauhan aika. Silloin varoja oli kertynyt julkiseen toimintaan, jonka avulla vallanpitäjillä oli tilaisuus brändätä keisarin ja muun eliitin erinomaisuutta täysin palkein.

Sanna Joska esitteli ensin melko seikkaperäisesti ajan yhteiskunnan roomalaista valta- ja sosiaalista rakennetta, mutta myös lapsuuden luonnetta antiikissa. Lapsuuden ja perheen historian tutkimus on ollut 2000-luvulla jatkuvassa nousussa. Pitkälti se on johtunut Philippe Ariés’n lanseeraamasta virheellisestä tulkinnasta, että lapsuutta ei ennen uuden ajan alkua voi sanoa ilmiönä edes olleen. Valtavirran käsitykseksi levinneen ”tiedon” oikomisessa on ollut tekemistä. Kuten Sanna Joskan puheenvuorosta kävi ilmi, lapset on noteerattu jo antiikissa vahvasti, ja heillä on ollut tiivis, emotionaalinen suhde vanhempiin. Keisarillisessa propagandassa lapsilla oli tunteisiin vetoavaa ja tuloksellista välinearvoa.

Antoninus Pius oli Hadrianuksen adoptiopoika, joka taas adoptoi kaksi poikaa peräjälkeen, Lucius Veruksen ja Marcus Aureliuksen. Jälkimainitun ja hänen vaimonsa Faustinan katrasta tutkijan onkin ollut hyvä seurata, kun lapsia kertyi 14. Joska sanoi, että yläluokan lapsilla oli – tietenkin – erilaiset oltavat kuin hierarkian alapäässä tavallisen kansan tai orjien keskuudessa. Sen mukaisesti dokumenttejakin on nimenomaan eliitin jälkikasvusta.

Merkkejä lapsista löytyy keisarin ja hänen alamaistensa lyöttämistä kolikoista, historiankirjoituksista, joista kaikki eivät toki ole aikalaisteoksia, lapsille pystytyistä patsaista, joita ei tosin ole paljon, eikä kohteiden tunnistaminenkaan niistä ole helppoa. Piirtokirjoitukset ovat keskeistä aineistoa ja samalla Joskan tutkimusmateriaalia.

Lasten kautta välitettyjä viestejä oli useita. Kolikoissa heidät yhdistettiin asiaa korostavilla teksteillä hyveellisyyteen ja tietenkin myös hedelmällisyyteen, joka alleviivasi vallanpitäjien turvaamaa hyvinvointia ja sen rauhallista jatkuvuutta. Laajan imperiumin eri osissa hallinnoineet keisarin luottomiehet pitivät julkisissa tiloissa strategisesti esillä näitä vallan symboleita viestimässä paikallisyhteisöille paitsi keisarillista kaikkivaltiutta, myös omaansa.

”Lasten arvo vallan ilmentäjinä pysyy. Ruotsin kuningasperheen uusin jäsen, pikku-Oskar oli mediassa heti kuvissa Ruotsin mahdollisena tulevana hallitsijana”, totesi Sanna Joska.


Pari lukuvinkkiä antiikin lapsuudesta kiinnostuneille:

Beryl Rawson, ”Children and Childhood in Roman Italy” ja ennen kaikkea Sanna Joskan suosittelema Sami Katajala-Peltomaa – Ville Vuolanto, ”Lapsuuden arki antiikissa ja keskiajalla”, Gaudeamus 2013.